torstai 8. tammikuuta 2009

Joulun lahjuksia ja höpinää saunasta

Tällaiset pesukintaat tein joululahjoiksi äidille ja iskälle sekä anopille ja appiukolle. Ollaan monena vuonna annettu jatain ns. hemmottelulahjoja ja yleensä sellaisia mitkä liittyy saunaan tai saunomiseen. Sehän on sellainen suomalaisten pyhättö se sauna. Ja kyllä ainakin mun mielestäni se on juuri sellainen. Ja varsinkin nyt kun asuu kerrostalossa ja saunavuoro on vain lauantaisin, niin siitä kerrasta osaa nauttia. Vaikka sauna itsessään ei kovin kummoinen ole ja löylytkin vähän mitä sattuu... Lapsille siitä muodostuu ihana muisto ja se että vietetään lauantai-illat saman kaavan mukaan antaa myös niitä muistoja ja tiettyä perusturvallisuutta. Omasta lapsuudesta muistan myös samanlaiset lauantait. Sauna kerrostalon saunassa ja lauantai-illan televisio-ohjelmat saunan jälkeen. Kyllä se mulle ainakin on tuonut todella hyviä muistoja.

Ei kommentteja: