perjantai 11. kesäkuuta 2010

Nyt on saatu taas tuo "käsityöputki" auki! Ja siitä sitten mennään!!!!! =) Olen virkkaillut vanhoista pyyvillalangoista "kasseja". Sellaisia pieniä pussukkoita jotka ovat ihan kassin mallisia. Ajattelin et vois vaikka ripustaa kylppärin naulaan säilytyspussukoiks. Tai johonkin naulaan edes.... Töissä on kylmää ja siitä vähän innostuneena tekis mieli itselleen sellaista paksua neuletakkia. Ei tarvitse välttämättä olla kovin lämmin kunhan on paksu. Ja kun sellaisen haluaa, niin niitä näkee sitten jokapuolella, siis muualla kuin kaupoissa. Viimeksi aamulla televisiossa. Täytyy alkaa oikein ahkerasti etsimään ohjetta että vois alkaa sellaista väkertään. Jo yhden viime syksynä tein, mutta ilman ohjeita ja isohan siitä tuli. Langat on jo käytetty muihin neulomuksiin, joten kipin kapin kauppaan.
Ideoita ja intoa olis vaikka muille jakaa, mutta mistä saatais sellainen vaihde päälle, että asioita alkais tekemäänkin, eikä vain suunnitelis. ;-)

Ei kommentteja: