tiistai 19. tammikuuta 2010

Hyvää alkanutta vuotta!

Niin se aika vaan on taasen juosta jolkottanut eteenpäin ja ollaan päästy uudelle vuosikymmenelle. Ei minulla ole mitään ihmeemmin kiireitä ollut, ei vaan ole saanut aikaiseksi tarttua ajattelemaan ja kirjoittamaan. Joulu meni ja vuosikin vaihtui ihan vaan perinteisesti. Jouluna lahjoin läheisiäni itsetehdyillä lahjoilla, keramiikkaa ja käsitöitä. Vuosi on alkanut, mitenkäs muuten, kun uusilla elämäntavoilla. Taitaa olla meille suomalaislle joka vuotista aloittamista ja sitten siitä lipsumista. ;-) Keramiikka kurssi jatkui jo viime viikon keskiviikkona ja taas on pää täynnä ajatuksia ja ideoita sen asian suhteen. Ehkä sitä voisi nyt alkaa tekemään niitä töitä ihan ajatuksen kanssa, eikä vaan jos jonkunlaista pottia. Ennen joulua mulla jäi odottamaan muutama muki ja ruukku. Viime viikolla aloitin "palloja". Niistä taitaa tulla enemmän sellaisia koriste esineitä kun käyttöön. Mutta hinku on taas kova päästä ideoimaan ja tekemään uusia juttuja!!! Tämä nainen odottaa keskiviikkoiltaa kuin lapsi karkkipäivää.

perjantai 4. joulukuuta 2009

No niin!!



Tämän olen antanut jo lahjaksi ja mielestäni se oli ihan kelvollinen (siis kehtasi antaa pois ;)) Tämän astian pohjalle on laitettu lasin siruja ennen sen laittamista lasituspolttoon. Uunissa sirut ovat sitten sulaneet tasaiseksi lasimassaksi astian pohjalle.



Tässä on sitten se Melkein Täydellinen Potti!!! Tai ainakin tää on paras mitä tähän mennessä on tullut uunista ulos. Väri tässä on todellakin täydellinen! En ole ennen enkä jälkeen saanut tulemaan näin punaista astiaa.

Vielä on jäljellä yksi keramiikkakerta ennen joulua. Joitakin joululahjoja on saatu syntymään ja osa jää kotiin omaksi iloksi. Pääosin olen ollut todella tyytyväinen aikaansaannoksiini, vaikka täytyy sanoa että siellä on monta muuta todella taitavaa tekijää!!!! Toivon vielä jokupäivä olevani yhtä taitava!

Iloista Joulun odotusta!

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Oi ja voi!

Taas on kulunut yli kuukausi viime postauksesta! Voi minua saamatonta ja laiskaa ihmistä ;). Edelleen olen savitöiden lumoissa! joka viikko olen ahkerasti käynyt tekemässä purkkia ja purnukkaa, vielä ei ole sitä "täydellistä" esinettä tehty, ei edes vahingossa. Kyllä se vaatii todella paljon ennenkun se savi alkaa tuntumaan käsissä tutulta. Onneksi vain yksi työ on mennyt rikki, tietenkin sen "täydellisen" sattuessa kohdalle, se ei pääse uunista ulos ehjänä......;) Keskiviikko on todellakin mun viikon kohokohta! Minä odotan keramiikkakurssiani kun lapset karkkipäivää. Ja se porukkakin on todella mukavaa.

torstai 17. syyskuuta 2009

UUSI HARRASTUS

Taas on löytynyt uusi hurahtamisen aihe!!!! Eilen aloitin kansalaisopistossa keramiikan alkeet-kurssin ja heti ensimmäisen kerran jälkeen oon ihan intona!!!! Ystävät hyvät, siis tiedossa itsetehtyjä joululahjoja! Kurssilla oli paljon sellaisia ihmisiä jotka olivat jo jopa muutaman vuoden tehneet savitöitä, mutta ei se menoa haittaa, vaan päinvastoin. Heiltä saa ihania ideoita ja paljon todella hyviä neuvoja, miten ei kannata tehdä. Tämä harrastus on ihana tällä hetkellä, mutta pahoin pelkään että se on ohimenevää, niinkuin moni muukin käsillätekemisen kokeiluni. Ehkä minusta on vaan kiva oppia tekemään käsilläni kaikenlaista ja sitten kun tiedän miten asiat tehdään niin sen voikin sitten lopettaa ja sanoa niinkuin lapseni; "en mä enää viitti, mä osaan sen jo." ;-)
Onneksi käsityö-harrastus on säilynyt jo monta vuotta. Tykkään edelleen kutoa ja virkata. Nytkin harmittaa ettei kaikelle näpertämiselle ole tarpeeksi aikaa, kun pitää laittaa ruokaa, siivota, liikkua jne. Mutta eiköhän se tästä tasoitu kun syksy pääsee kunnolla käyntiin.

sunnuntai 16. elokuuta 2009







Tässä kuvia Lappeenrannan hiekkalinnasta. Joka vuosi se ilahduttaa lapsia olemassa olollaan. Se on ihana muisto kesälomasta. Toivottavasti se jää omille lapsille sellaiseksi muistoksi, että "ai kun oli ihanaa kun sillon oli se hiekkalinna juttukin". Omista lapsuuden kesistä Lappeenrannassa muistan uimareissut, satamatorin,Centrumin, "Vedyt ja Atomit"(lihapiirakat joita myydään vain Lappeenrannassa ja joissa on sisällä keitetty kananmuna ja kinkku tai jompakumpa).

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Lomaltapaluu löpinöitä

Sinne se neljä viikkoa sitten hujahti!!! Mutta kyllä tuli paljon tehtyäkin loman aikana. Helsingissä käytiin Korkeasaaressa ja lapset viihtyivät siellä oikein mukavasti. Harmi että kahdesta Hesa-päivästä toinen meni pelkästään sisätiloissa....... Muuten loma meni mukavasti. Se on hyvä ettei tee kovin paljon suunnitelmia, vaikka lomaa olisikin neljä viikkoa, meilläkin jäi Savonlinna käymättä suunnitelluista kohteista. Mutta tietenkin käytiin montakin kertaa Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Täytyy sanoa etten odottanut lomalta paljon, mutta sain kylläkin! Oma mieli lepää siinä ettei tarvitse "räyhätä" lapsille jokaisesta asiasta. Meillä oli siis todella rento ja leppoinen loma! maalasin muutaman ikkunan puitteet, valitettavasti sadepäivien takia koko urakka ei tullut valmiiksi, toivottavasti pappa jatkaa siitä mihin jäin..... Kokonaisuuden voisi ynnätä niin, että loma oli onnistunut, hankittiin ihania uusia kokemuksia ja elämyksiä, nautittiin vanhoista, tavattiin ystäviä, saatiin muutama kesäkilo...ja siitä se syksy ja arki sitten alkaakin =)

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Lomalle lähdön odottelua!

Otsikkokin sen jo kertoo. Loman alkuun tällä hetkellä noin neljä tuntia! Olen ihan täpinöissäni! Elämän ensimmäinen neljän viikon kesäloma! Odotusta tulvillaan. Varmaankin koko loma itä-Suomessa. Reissu Helsinkiin, reissu Savonlinnaan, oleilua, löhöilyä, shoppailua, nauttimista Suomen ihanasta kesästä (satoi tai paistoi) ja mahdollisesti erään ystävän vierailu mökillä. Siinä ne suunnitelmat lomalle. Ihanaa kun ei ole kiirettä mihinkään ja saa olla rakkaalla mökillä pidempään kuin koskaan ennen aikuisiällä! Lapsuuden kesiin kuului mökkeily, koko kesän. Koulun loputtua meidät lapset raijattiin mummin ja papan hoiviin mökille, siihen aikaan kun kesät oli kuumia, eikä satanut ollenkaan ;). Tietenkin siellä joutui jotain töitäkin tekemään, mutta oli se ihanaa lomailua. Omat lapset on myös saanut kokea oman mummin ja papan kanssa lomailua, ei koko kesää mutta osan siitä. Ihanaa katsella vierestä miten jo omat kesälomatottumukset siirtyy omiin lapsiin.
Täytyy sitä lomalla olla jotain tekemistä, varmaan pieni määrä helmiä lähtee mukaan ja koukut, puikot ja lankaa. Näistähän se loma koostuu, saa tehdä mitä haluaa...=)